lauantai 18. tammikuuta 2014

Hyvää mieltä virkkaamalla isoäidin neliöitä

Kajaanin neulekerhossa virisi idea vuoden 2013 aikana, että voisimme tehdä yhdessä hyvää virkkaamalla isoäidin neliöistä torkkupeittoja. Halusimme kohdistaa peitot erityisesti lapsiin, nuoriin sekä vanhuksiin. 

Hankkeemme on edennyt siihen vaiheeseen, että kohteet ovat tiedossa ja peittojakin on jo innokkaimmat tehneet. Tarkoituksenamme on myös neulekerhossa ja mahdollisesti myös muissa avoimissa tilaisuuksissa opastaa ja virkata isoäidin neliöiden virkkaamista. 

Kajaanin neulekerholaiset, Kajaanin, Variskankaan ja Purolan Martat osallistuvat Mummon kahvilassa järjestettyihin virkkauspäiviin, jossa saa tietoa projektista, kuinka tehdä neliöitä ja kohteista. Virkkauspäivät ovat Mummon kahvilassa 8.3.2014 ja 22.3.2014 kello 10 - 14:00. Tule mukaan!

Osuuskauppa Maakunta on lahjoittanut lankaa ja koukkuja tilkkuja/peittoja tekeville! Kiitos!


Koko peittoa ei tarvitse itse tehdä, jos ei ole voimia, intoa tai kokemusta. Jo yksikin neliö auttaa meitä eteenpäin! Ja mikään ei estä tekemästä vain pelkkiä neliöitä. Neulekerholaisia on lupautunut virkkamaan paloja yhteen, joten jos yhteenvirkkaaminen ei kiinnosta tai sinusta se on se tympein vaihe! Jos et halua tehdä neliöitä, mutta olla yksi yhteenvirkkaajista, ilmoittaudu neulekerhon sähköpostiin, Mummon kahvilan virkkauspäivillä tai neulekerhon tapaamisissa!

Jos haluat mukaan neulekerhon tempaukseen tässä hieman vinkkejä:
  • Lanka: käytä sellaista lankaa, joka kestää konepesua. Hyviä ovat esimerkiksi Novitan Nalle tai 7 Veljestä -langat tai Gjestalin Maija tai Janne -langat.
  • Koukku: otathan käsialallesi ja langallesi sopivan koukun. 
  • Isoäidin neliön ohje löytyy esim. Novitan sivuilta täältä. Lisäksi netistä löytyy videoita kuinka neliöitä tehdään esim. Youtubesta.
  • Päättele langat hyvin esim. jo virkatessa tai neulan avulla palan/peiton valmistuttua.
  • VINKKI: jos ei halua tehdä pieniä palasia niin ainahan palasien kokoa voi suurentaa. Entäpä jos tekisikin 5 kierroksen sijaan 20 kierrosta? Tällöin paloja peittoa varten ei tarvitse tehdä niin monta. Netistä löytyy monenlaisia isoäidin neiliö -versioita. 

Vinkki neliöiden tekemiseen! Kuvalähde: Täältä. (Mies virkkaa ihania töitä!)
  • Onko laatikon pohjalla lankakeristä jääneitä nöttösiä? Ei hätää! Jämälangoista pääsee hyvin eroon tekemällä värikkäitä tilkkuja.
  • Eikö ole lankaa tai koukkua? Lankaa löytää melkein jokaisesta ruokakaupasta. Koukkuja löytää esim. Nappi-Amaliasta, marketeista, Maxista tai Anttilasta
Aikaa virkkaamiseen on alustavasti toukokuun alkuun. Kun näemme kuinka paljon paloja tai peittoja on tulossa, voimme myös jatkaa virkkausaikaa. Jatkoajasta ilmoitamme erikseen!

Valmiita paloja tai peittoja voi tuoda neulekerhon kokoontumisiin tai jos tunnet neulekerholaisen niin sovi hänen kanssaan luovutuksesta. 

Joten koukut suihkimaan! Neulekerhon kokoontuessa, tule mukaan tai kysymään lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti