sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Neulekerhon syyskausi lopuillaan!

Kajaanin neulekerho on tänäkin syksynä kokoontunut joka toinen viikko Cafe Mokkaan. Syksyn aikana olemme saaneet lisää neulomisesta ja virkkaamisesta kiinnostuneita. Hienoa, että niin moni "vanha" ja uusi harrastaja saapuu tapamisiimme.

Lauantai 5.12.2015 on syksyn viimeinen tapaaminen. Allekirjoittanut ei sinne lomamatkan vuoksi pääse, mutta jospa lomakohteesta löytyisi lankakauppa lanka-addiktille. Puikot ja langat lähtee mukaan, tottakai! Toivotankin mahtavaa syyskauden viimeistä neulekerhoa!

Mitäs sittten ensi vuonna?

Aloitamme tammikuussa jo loppiaisen jälkeen. Sama paikka ja aika. Lisäksi tuttuun tapaan olemme kehittelemässä neulekerhon näyttelyä, joka vuonna 2016 onkin huhtikuussa. Teemaksi olemme ajatelleet esitellä mysteerisesti keskenjääneitä töitä ja niitä epäonnistuneita neulomuksia kaapin nurkasta. Neulekerholaiset voivatkin kaivella kaappien ja laatikoiden nurkkia, että löytyykö näyttelyyn jotain erityistä. Mukaan voisi kirjoittaa lyhyen tarinankin. Henkilökohtaisesti keskeneräisiä töitä löytyy pilvin pimein. Ja uusia aloituksia tulee koko ajan!

Mitä olemme saaneet aikaiseksi?

Neulekerholaiset ovat tänäkin vuonna osallistuneet sytomyssykeräykseen. Pariin otteeseen olemme vieneet Kajaanin keskussairaalaan myssyjä, jotka on otettu ilolla vastaan. Varmasti teemme lisää ensi vuonna! Lisäksi neulekerholaisia on osallistunut monenlaisiin hyväntekeväisyystempauksiin. Itsekin lahjoitin lankoja, joista neulottiin Äiti Teresa-peittoja. Joulu onkin myös aika, jolloin moni tekee hyväntekeväisyyteen jotain lämpöistä. Neulomuksia, joita olemme neuloneet tapaamisissa, löytyy facebook-sivuiltamme. Käy kurkkaamassa!

Ensi vuonna sitten nähdään! Käsityörikasta joulua ja lankaisaa uutta vuotta!

-Heidi K